Sepänkannaksen päiväkodin värisuunnitelma ja kuvitukset

Saimme suunnitella Kirkkonummen Sepänkannaksen päiväkodin julkisivujen ja sisätilojen värityksen sekä sisätilojen lattioiden kuvioinnin. Tilaajan toiveena oli saada päiväkoti sopimaan ympäristön väreihin ja näyttämään päiväkodilta. Päiväkotiryhmillä on omat tilansa ja toiveena oli, että tämä näkyy myös ulospäin.

Suunnittelun lähtökohtana olivat Kirkkonummen merellinen luonto sekä kulttuurimaisema. Talon materiaali- ja värisuunnitelma ottaa huomioon alueen rakennustapaohjeen, eri puolille taloa lankeavan valon lämpötilan, päiväkodin toiminnot ja lasten tarpeet sekä inhimillistää talon mittakaavaa. Lisäksi on otettu huomioon rakennuksen ilta-aikainen käyttö. Värisuunnitelma jatkuu aina lokerikkoihin ja kylpytiloihin asti.

Ryhmien omat kuviot auttavat lapsia tunnistamaan omat tilat ja kannustavat leikkiin. Niissä on noudatettu unkarilaista Varga-Nemelyi -pedagogiikkaa, jossa matematiikkaa harjoitellaan perusmuotojen avulla.

Tämä ihanan toimeksiannon värisuunnitelma tehtiin yhteistyössä yhteistyökumppanimme, väriasiantuntija Saara Pyykön kanssa. Päiväkodin arkkitehtisuunnittelu on Amhold Engineers & Architectsin käsialaa.